Troolisäleikkö

Muikun troolikalastus on herättänyt keskustelua eri sidosryhmien välillä siitä asti, kun troolit ilmestyivät Suomen sisävesille 1980 – luvulla. Muikun troolipyyntiä on arvosteltu, sillä sen yhteydessä saaliiksi joutuu myös muita kalalajeja, kuten uhanalaisia järvilohia ja –taimenia. Troolipyynnin yhteydessä saaliiksi joutuvien järvilohien ja –taimenien määristä on ollut monenlaisia näkemyksiä ja niiden selviytyminen troolista vapautettuna on usein kyseenalaistettu. Uhanalaisten lohikalojen vaikeasta tilanteesta johtuen on kaikkien niihin vaikuttavien pyyntimuotojen, kuten myös troolikalastuksen, kriittinen ja tasapuolinen tarkastelu perusteltua.

Muikun troolipyynnin harjoittamiselle löytyy toisaalta myös vankkoja perusteita. Kotimaisten ja nopean elinkierron omaavien kalakantojen hyödyntäminen on kestävän kehityksen mukaista. Kalastukseen ja kalanjalostukseen liittyvät elinkeinot työllistävät maaseutujen ihmisiä ja tuottavat lähiruokaa suomalaisten ruokapöytiin. Troolikalastus on monilla suurilla selkävesillä kaupallisessa mittakaavassa kustannustehokkain avovesiaikaan harjoitettava muikun pyyntimuoto. Tämän lisäksi trooli mahdollistaa kalansaannin ja muikun jalostusketjun toimivuuden sääolosuhteista huolimatta, esimerkiksi voimakkaiden syysmyrskyjen aikana.

Troolipyyntiin liittyvä epätietoisuus ja erilaiset katsontakannat ovat aiheuttaneet voimakasta vastakkainasettelua, mikä on viime vuosina synnyttänyt konflikteja erityisesti Saimaan alueella. Näissä keskusteluissa ovat usein vastakkain kotimaisen järvikalan hyödyntämiseen liittyvät elinkeinot ja kalan saatavuus, sekä toisaalta samoissa vesissä uivien uhanalaisten kalalajien suojelu. Mutta olisiko näitä intressejä mahdollista yhdistää siten, että muikun troolipyynnin sivusaaliina saatavien uhanalaisten lohikalojen määrää pystyttäisiin merkittävästi vähentämään?

Tähän kysymykseen aloimme etsiä vastausta vuonna 2012. Tavoitteena oli kehittää muikun troolikalastukseen soveltuva tekninen periaate, joka estäisi uhanalaisten lohikalojen joutumisen varsinaisen saaliin joukkoon ja ohjaisi ne ulos troolista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Mikäli muikun troolikalastuksen ekologista kestävyyttä onnistuttaisiin uuden ratkaisun avulla parantamaan, oletettiin sen vaikuttavan tulevaisuudessa myös pyyntimuodon yleiseen hyväksyttävyyteen ja toimintaedellytyksiin.

Tehtävän tiedettiin olevan vaikea. Jotta kehitettävä ratkaisu sopisi kaupalliseen kalastukseen, tulisi lohikalojen vapautua vahingoittumattomina, mutta samanaikaisesti kuhien ja erityisesti muikkujen pakeneminen tulisi estää. Niin ikään ratkaisun tulisi olla kalastustilanteissa mahdollisimman helppokäyttöinen ja toimintavarma. Lisäksi sen tulisi olla liitettävissä sisävesillä käytössä olevaan troolikalustoon eikä se saisi olla hankinta- tai käyttökustannuksiltaan liian kallis. Teknisten haasteiden lisäksi työ edellyttäisi sidosryhmärajat ylittävän luottamuksen muodostamista ja yhteistyön rakentamista.

Monitahoisen ongelman ratkaisemiseksi koottiin asiaa eri näkökulmista katsovista asiantuntijoista koostuva työryhmä, jossa oli jäseniä sekä Suomesta että Ruotsista. Toimenpiteeseen sitoutuneet asiantuntijat pidettiin tietoisina kehitystyön etenemisestä ja he toimivat neuvonantajina vaikeiden kysymysten ratkaisemisessa. Kehitystyö oli luonteeltaan kokeilevaa ja käytännönläheistä, eikä teknisiltä ongelmilta tai odottamattomilta vastoinkäymisiltä aina vältytty. Erityisen paljon työn toteuttamista ja havaintoaineiston keräämistä haittasi tutkimuskäytössä olleisiin kalastusaluksiin ja itse testipyydykseen kohdistunut toistuva ilkivalta.

Monien vaiheiden jälkeen toimenpiteessä kehitettiin ratkaisu, jonka avulla troolikalastuksen sivusaaliina saatavien järvilohien ja –taimenten määrää voidaan merkittävästi vähentää. Uudenlainen ratkaisu perustuu eri kalalajien välisiin käyttäytymiseroihin ja erilaiseen uintivoimaan. Suoritetuissa koekalastuksissa todettiin, että noin 90 prosenttia trooliin joutuneista järvilohista ja – taimenista (n=211) vapautuu ennen pyydyksen nostamista vedestä. Mitä pidemmälle työ eteni, sitä parempia tuloksia lohikalojen osalta saavutettiin. Viimeisten neljänkymmenen havaitun lohikalan uloslajitteluaste oli 97,5 prosenttia (39/40). Vastaavasti menetettävän muikkusaaliin osuuden laskettiin olevan yksittäisissä koevedoissa noin 1-5 prosenttia vedon kokonaissaaliin määrästä.

Valikoivien pyydysmenetelmien kehittäminen on kansainvälisesti tärkeä teema, jonka avulla pyritään vaikuttamaan valtamerien ylikalastus- ja sivusaalisongelmiin. Sisävesikalastuksen osalta tämä työ on vasta käynnistymässä ja Suomessa kehitetty ”troolisäleikkö” on yksi alan edelläkävijöistä. Koekalastuksissa saavutetut alustavat tulokset ovat kansainvälisestikin katsoen erittäin lupaavia. Jotta tämä uudenlainen ratkaisu voidaan ottaa käyttöön Suomen sisävesillä tapahtuvassa kaupallisessa kalastuksessa, tulee sen kehittämistä jatkaa. Tämä edellyttää eri sidosryhmiltä entistä ennakkoluulottomampaa yhteistyötä ja parempaa valmiutta kompromissien tekemiseen. Kehittämistyössä jo tähän mennessä saavutetut tulokset ovat joka tapauksessa erinomainen osoitus siitä, kuinka ratkaisemattomanakin pidetty ongelma voidaan yhteistyön ja periksiantamattomuuden avulla selvittää.