ProKaivos on sitoutumaton, voittoa tavoittelematon kaivannaisalan verkkopalvelu, joka tarjoaa kaivannaisalaan liittyvää tietoa ja uutisia puolueettomasti. ProKaivos tarjoaa myös viestintämahdollisuuksia kaivannaisalaan liittyville toimijoille ja sidosryhmille. Puolueettomana viestintäkanavana ProKaivos palvelee Suomen kaivannaisalan kestävää kehitystä.

ProKaivosta hallinnoi ja ylläpitää Future Missions Oy. Palvelu toimii viestinnällisessä yhteistyössä Kaivosteollisuus ry:n kanssa.

Vieraile sivustolla

 

Usein kysyttyjä kysymyksiä:

1. Kuinka palvelu on syntynyt?

– Olimme tekemässä ProKaivoksen ensimmäistä versiota Pikes Oy:llä jo vuosina 2008 ja 2009. Vuonna 2011 palvelu siirtyi Future Missions Oy:n kehitettäväksi ja on nykyään Suomen suurin kaivannaisalan verkkopalvelu.

2. Palvelu on puolueeton, mutta sen nimi viitaa kaivosteollisuuden edistämiseen. Miksi?

 – ProKaivoksen nimi oli päätetty jo ennen palvelun perustamista. Nimi on ainoa asia johon emme ole ProKaivoksessa itse vaikuttaneet. Nykyään nimi on alalla jo hyvin tunnettu, eikä sitä haluta siitä syystä muuttaa. Puolueettomuus on meille ja yhteistyökumppaneillemme kuitenkin tärkeää. Sanotaanko näin, että ProKaivos haluaa olla edistämässä kaivostoimintaa kestävällä ja vastuullisella tavalla.

  • Asiakkaat ja yhteistyökumppanit: Kaivosteollisuus ry, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, Pikes Oy
  • Toiminnassa: 2009 alkaen